02/09/2010

The Changeling

Arvatkaa huviksenne, olinko ihan varma, että Delia Sherman oli Finnconissa tämän vuoden kunniavieraana? Ehdin jupista pitkän pätkän henkilökohtaisesta Finncon-historiastani (turhan pitkän, kun ottaa huomioon, että minulla ei ole paljonkaan henkilökohtaista Finncon-historiaa), kunnes tajusin, että itse asiassa kunniavieraana oli Ellen Kushner. Mikä teki koko Finncon-pätkästä vähän epärelevantin.*

Tämän pitkän alkujorinan tarkoitus oli hämätä lukijoita niin, ettei kukaan huomaa, että minulla on vielä tavallistakin vähemmän sanottavaa Delia Shermanin kirjasta The Changeling.


Neef on vaihdokas, joka asuu New York Betweenissä, Manhattanilla joka on eräänlainen rinnakkaistodellisuus ja haltioiden ja keijujen asuttama. Verensä vetämänä Neef - väistämättä - toikkaroi niskoilleen alueen hallitsijan vihat ja tulee karkoitetuksi - ellei suorita kolmea tehtävää.

Kolme tehtävää on aika tavallinen sadun kaava, ja Sherman käyttää sitä kivasti. Tarina on aika moderni ja oikein vauhdikas, eikä siinä ollut oikein mitään, mistä en olisi pitänyt. Mutta kuitenkin: vaikkei mikään oikeastaan ollut pielessä, en voi väittää, että olisin suorastaan rakastanut kirjaan. Saatoin olla väärässä mielentilassa, tai vain väärä ihminen - jos nauttii sadunomaisesta nuortenfantasiasta, ei The Changeling ole varmastikaan ollenkaan huono vaihtoehto.


* Sitten luin, että Delia Sherman oli ollut Ellen Kushnerin kanssa Finnconissa. Mutta koska Finncon-pätkä on nyt bittien taivaassa, julistan sen silti epärelevantiksi.

5 comments:

Sini said...

Delia on todella mukava. Kunhan vaan kehuskelen ;)

Liina said...

roisto :D uskon kyllä. ujuttautuisin mukaan avustamaan Finnconia jos en epäilisi olevani enemmän haitaksi kuin hyödyksi :D

Sini said...

Et varmasti olisi haitaksi! Ilman muuta rohkeasti vaan mukaan. Hei, mäkin heilun siellä eikä kukaan oo ajamassa mua pois. Päin vastoin. Pistän sut jo valmiiksi nimilistalle kun mietitään seuraavaa pääkaupunkiseudun Finncon-toimikuntaa (vuosi 2013 tod näk).

Liina said...

mä oon ihan superhuono organisoija, että tota. en oikeasti tiedä, olisiko musta iloa :) mut olis kiva jos voisi jotenkin auttaa!

Sini said...

Don't worry, kyllä me jotain keksitään kaikkien vapaaehtoisten päänmenoksi. Jos ei muuta niin roskienkeruuta :D