13/03/2011

The Last Dragonslayer

Voi kuulkaa tyypit. Olemme aivan loppusuoralla viime vuonna luettujen kirjojen raportoinnissa. Tästä innostuneena saatan rysäyttää tänään kehiin toisenkin postauksen (tosin, luultavasti en, nyt kun asialla uhkasin.)


Minusta uusi kirja Jasper Ffordelta on aina jonkinasteinen tapaus, ja tällä kertaa se uusi kirja oli nuorille aikuisille tarkoitettu The Last Dragonslayer. Jos ei aikaisemmin ole tutustunut Ffordeen, nyt kannattaa aloittaa, sillä Fforde kirjoíttaa jotenkin hurmaavan sekopäisiä ja valtaisalla mielikuvituksella varustettuja tarinoita, ja sitäpaitsi. Tyypin nimi alkaa kahdella f-kirjaimella - voiko siitä olla pitämättä? Kyllä ei voi, mielensäpahoittajaa lainatakseni.

TLD:issa orpo, teini-ikäinen Jennifer manageeraa taika-asioihin keskittynyttä agentuuria valtakunnassa, josta taika on katoamassa ja velhoille, maagikoille ja muille taikureille on jatkuvasti vähemmän ja vähemmän kysyntää. Sitten Jennifer saa kuulla olevansa viimeinen lohikäärmeensurmaaja, hän, jonka tehtävä on tehdä sylttyä valtakunnan viimeisestä lohikäärmeestä. Hommasta tulee melkoinen mediasirkus.

Mahdollisesti markkinoidensa vuoksi TLD on melkoisen nopealukuinen mutta äärimmäisen viihdyttävä ja täynnä Ffordelle ominaista huumoria. Päähenkilö Jennifer on myös Ffordelle ominainen naishahmo; kadehdittavan itsevarma ja reipas nuori nainen (mutta tämän lievän epärealistisuuden ei tule antaa häiritä; onhan meillä kaikilla oltava esikuvia, joita kohti pyrkiä, ja fiktiivinen teini käy sellaiseksi varmasti ihan yhtä hyvin kuin kuka tahansa.)

Ooo, tätä kirjoittaessani ilahduin uudelleen siitä, että hain eilen kirjastosta vielä uudemman Jasper Fforden. Siitä lisää myöhemmin, sitten kun olen esim. lukenut sen.

2 comments:

Raija said...

Mikä yhteensattuma. Aloitin juuri eilen ensimmäisen Ffordeni: The Eyre Affairin. Alku vaikuttaa lupaavalta, vaikka eeppisen fantasian jälkeen meni hetki sopeutua ihan erilaiseen tekstiin.

Liina said...

mahtavaa! :D fforde on parhaimmillaan tosi hyvä. tykkäsin ehkä vielä enemmän nursery crime division -kirjoista kuin thursday next -sarjasta, mutta se voi johtua monista tekijöistä, kuten siitä, että lukijana olin tottuneempi ffordisti kun ncd-sarjaan pääsin :)

kerro sit mitä pidit?