Luin ensimmäisen Wolfeni joskus Sivukirjaston alkuaikoina*, enkä tuolloin osannut sanoa aiheesta mitään järjellistä; en edes sitä, minkä yhä muistan: en pitänyt The Wizard Knightin päähenkilöstä juuri lainkaan. Enää en ole edes sitä mieltä, että Neil Gaiman ei voi olla väärässä (vaikka hänkin pitää äänikirjoista), mutta kun kirjastosta valitettavasti löytyi Locuksen suosittelema The Sorcerer's House, Wolfelle piti antaa toinen mahdollisuus.
Ei se sitten ollutkaan ihan niin valitettavasti. Ensinnäkin, tärkeimpänä, TSH on kolmisensataa sivua pitkä, mikä on mielestäni hyväksyttävä mitta Gene Wolfelle ja aika monelle muullekin kirjailijalle. Toiseksi, TSH oli urbaania fantasiaa, joka esitettiin kirjeenvaihdon muodossa, mikä oli virkistävää.
TSH:ssa päähenkilö Baxter vapautuu vankilasta ja päättää muuttaa autioon taloon. Eriskummallisten sattumusten kautta hän pian huomaa omistavansa erikoisen talon, jolla on seudulla hyvin outo maine. Rahaton ja nälkäinen Baxter kohtaa talossa nuoren pojan - tai kaksi, sillä pojat ovat identtiset kaksoset - ja onnikin alkaa pikku hiljaa potkia. Kaikesta kokemastaan Baxter kertoo kirjeissä entiselle sellitoverilleen, kylmälle veljelleen ja veljensä vaimolle.
Wolfen kirjoitustyyli on armollisen kevyttä, ja vaikken juuri ihastunut Baxteriinkaan päähenkilönä, pidin kuitenkin kirjeenvaihtoajatuksesta: kirjeen kautta kerrottu tarina jättää aina epäilyksen päähenkilön luotettavuudesta, ja tämä onkin kirjan paras puoli. Kirjan juoni osoittautui hyvin erilaiseksi kuin alun perusteella kuvittelin, enkä valitettavasti voinut kuitenkaan täysin välttyä tunteelta siitä, että olisin mieluummin lukenut sen toisen kirjan - sen, jonka kuvittelin. Mainittakoon vielä, että loppu on niin kiero, että jos olisin viitseliäämpi, lukisin kirjan saman tien uudelleen - jos luette tämän, ajatus kannattaa pitää mukana.
* Nämä ovat niitä hetkiä kun tekisi mieli tuhota, sanotaanko, satakunta ensimmäistä postausta, mutta jos välttämättä haluatte tutustua Sivukirjaston aika noloihin alkuhetkiin: The Wizard Knight. Antakaa anteeksi, olin nuori ja ymmärtämätön enkä uskaltanut sanoa mitään, millä olisi merkitystä.
TSH:ssa päähenkilö Baxter vapautuu vankilasta ja päättää muuttaa autioon taloon. Eriskummallisten sattumusten kautta hän pian huomaa omistavansa erikoisen talon, jolla on seudulla hyvin outo maine. Rahaton ja nälkäinen Baxter kohtaa talossa nuoren pojan - tai kaksi, sillä pojat ovat identtiset kaksoset - ja onnikin alkaa pikku hiljaa potkia. Kaikesta kokemastaan Baxter kertoo kirjeissä entiselle sellitoverilleen, kylmälle veljelleen ja veljensä vaimolle.
Wolfen kirjoitustyyli on armollisen kevyttä, ja vaikken juuri ihastunut Baxteriinkaan päähenkilönä, pidin kuitenkin kirjeenvaihtoajatuksesta: kirjeen kautta kerrottu tarina jättää aina epäilyksen päähenkilön luotettavuudesta, ja tämä onkin kirjan paras puoli. Kirjan juoni osoittautui hyvin erilaiseksi kuin alun perusteella kuvittelin, enkä valitettavasti voinut kuitenkaan täysin välttyä tunteelta siitä, että olisin mieluummin lukenut sen toisen kirjan - sen, jonka kuvittelin. Mainittakoon vielä, että loppu on niin kiero, että jos olisin viitseliäämpi, lukisin kirjan saman tien uudelleen - jos luette tämän, ajatus kannattaa pitää mukana.
* Nämä ovat niitä hetkiä kun tekisi mieli tuhota, sanotaanko, satakunta ensimmäistä postausta, mutta jos välttämättä haluatte tutustua Sivukirjaston aika noloihin alkuhetkiin: The Wizard Knight. Antakaa anteeksi, olin nuori ja ymmärtämätön enkä uskaltanut sanoa mitään, millä olisi merkitystä.
No comments:
Post a Comment