Martha Wells on ollut yksi lemppareitani, mihin nähden uutuusteos The Cloud Roads oli suoraan sanottuna pettymys.
TCR kertoo maailmasta, jota asuttavat jotakuinkin humanoidit rodut - toisistaan kovastikin eroavat rodut elävät enemmän tai vähemmän rauhanomaisesti rinnakkain. Päähenkilö Moon ei kuitenkaan tunnu kuuluvan näistä roduista mihinkään, sillä hänellä on kaksi muotoa, joista toinen, siivekäs, näyttää tottumattoman silmään liiaksi paikalliselta pahisrodulta. Niinpä elämä sujuu lähinnä ihmishahmoiseksi tekeytymällä muiden rotujen keskellä - ja sitten Moon tapaa toisen oman rotunsa edustajan ja epäluuloistaan huolimatta päättää palata kansansa pariin.
Wells onnistuu kiinnostavasti kuvaamaan Moonin yhteisön, joka muistuttaa enemmän mehiläispesää kuin ihmisyhteisöä, ja saa muutenkin kirjaansa aitoa erilaisuuden tunnetta - planeetan asukkaat eivät ole vain ihmisiä, joilla on vihreät hiukset tai suipot korvat. Jotain kuitenkin jäi puuttumaan, enkä oikein osaa edes nimetä mitä. Moon sankarina oli rasittava eikä sympaattinen, eikä Wellsin yleisenä vahvuutena ollut ryhmädynamiikka oikein pääse esille - kaikki tapahtumat kuvataan Moonin silmien kautta, ja tuntuu kuin tämän interaktiot tapahtuisivat pahvimallien kanssa. (Mmmm, pahvimallit, muistaako kukaan Buffy the Vampire Slayerin neloskauden Rileyta? Tuli vain mieleen.)
Kiehtova miljöö, kaikki muu aiheutti lievän pettymyksen - voi Martha. Viitsinkö sarjan seuraavaakaan osaa lukea?
TCR kertoo maailmasta, jota asuttavat jotakuinkin humanoidit rodut - toisistaan kovastikin eroavat rodut elävät enemmän tai vähemmän rauhanomaisesti rinnakkain. Päähenkilö Moon ei kuitenkaan tunnu kuuluvan näistä roduista mihinkään, sillä hänellä on kaksi muotoa, joista toinen, siivekäs, näyttää tottumattoman silmään liiaksi paikalliselta pahisrodulta. Niinpä elämä sujuu lähinnä ihmishahmoiseksi tekeytymällä muiden rotujen keskellä - ja sitten Moon tapaa toisen oman rotunsa edustajan ja epäluuloistaan huolimatta päättää palata kansansa pariin.
Wells onnistuu kiinnostavasti kuvaamaan Moonin yhteisön, joka muistuttaa enemmän mehiläispesää kuin ihmisyhteisöä, ja saa muutenkin kirjaansa aitoa erilaisuuden tunnetta - planeetan asukkaat eivät ole vain ihmisiä, joilla on vihreät hiukset tai suipot korvat. Jotain kuitenkin jäi puuttumaan, enkä oikein osaa edes nimetä mitä. Moon sankarina oli rasittava eikä sympaattinen, eikä Wellsin yleisenä vahvuutena ollut ryhmädynamiikka oikein pääse esille - kaikki tapahtumat kuvataan Moonin silmien kautta, ja tuntuu kuin tämän interaktiot tapahtuisivat pahvimallien kanssa. (Mmmm, pahvimallit, muistaako kukaan Buffy the Vampire Slayerin neloskauden Rileyta? Tuli vain mieleen.)
Kiehtova miljöö, kaikki muu aiheutti lievän pettymyksen - voi Martha. Viitsinkö sarjan seuraavaakaan osaa lukea?
No comments:
Post a Comment