En muistaakseni riemastunut taannoin aivan kauheasti Monster Blood Tattoo -sarjan osasta yksi, ja tartuin jatko-osaan hieman epäröiden. Turhaan, D. M. Cornish on kirjoittanut mainion seikkailun nuorille ja mieleltään ikinuorille, minulle siis. Köh.
Nuori Rossamünd Bookchild on liittynyt lampunsytyttäjien veljeskuntaan, ja oppipoikakautenaan törmää jo kaikenlaisiin hirviöihin. Cornishin luoma pseudoeurooppalainen imperiumi (luullakseni juuri tämä pseudoeurooppalaisuus tökki viimeksi ja pahasti. Saksankielisiä nimiä! Mitä seuraavaksi?) nimittäin kärsii hirviöhyökkäyksistä etenkin öiseen aikaan; lampunsytyttäjät partioivat imperiumin valtateillä ja ... niin, sytyttävät lamppuja.
Lampunsytyttäjien päämajassa ei kuitenkaan ole kaikki ihan niinkuin pitää - sankarimme törmää turvallisten seinien sisäpuolella sekä hirvöihin (joiden ei tietenkään pitäisi olla lähelläkään) että epäilyttävään hallintoon. Seinien ulkopuolella Rossamünd joutuu pohtimaan sitä, ovatko aivan kaikki hirviöt pahoja (teema, jota käsiteltiin myös ykkösosassa.)
Tuntuu siltä, että Cornish pääsi tarinansa kanssa vauhtiin vasta nyt, ja tuloksena on jollain tavalla häkellyttävän visuaalinen (ja sellaisena kaunis) seikkailu, jonka parissa viihtyi erinomaisesti. Välillä tuntui siltä, että nuoren Rossamündin vastavoimat ovat aivan liian suuria jopa tällaiseen seikkailuun, mutta väliäkö tuolla - Cornish saa homman toimimaan. Jään kiinnostuksella odottamaan kolmatta osaa.
Nuori Rossamünd Bookchild on liittynyt lampunsytyttäjien veljeskuntaan, ja oppipoikakautenaan törmää jo kaikenlaisiin hirviöihin. Cornishin luoma pseudoeurooppalainen imperiumi (luullakseni juuri tämä pseudoeurooppalaisuus tökki viimeksi ja pahasti. Saksankielisiä nimiä! Mitä seuraavaksi?) nimittäin kärsii hirviöhyökkäyksistä etenkin öiseen aikaan; lampunsytyttäjät partioivat imperiumin valtateillä ja ... niin, sytyttävät lamppuja.
Lampunsytyttäjien päämajassa ei kuitenkaan ole kaikki ihan niinkuin pitää - sankarimme törmää turvallisten seinien sisäpuolella sekä hirvöihin (joiden ei tietenkään pitäisi olla lähelläkään) että epäilyttävään hallintoon. Seinien ulkopuolella Rossamünd joutuu pohtimaan sitä, ovatko aivan kaikki hirviöt pahoja (teema, jota käsiteltiin myös ykkösosassa.)
Tuntuu siltä, että Cornish pääsi tarinansa kanssa vauhtiin vasta nyt, ja tuloksena on jollain tavalla häkellyttävän visuaalinen (ja sellaisena kaunis) seikkailu, jonka parissa viihtyi erinomaisesti. Välillä tuntui siltä, että nuoren Rossamündin vastavoimat ovat aivan liian suuria jopa tällaiseen seikkailuun, mutta väliäkö tuolla - Cornish saa homman toimimaan. Jään kiinnostuksella odottamaan kolmatta osaa.
No comments:
Post a Comment