Iain M. Banksin Matter soljui oikein kivasti ohi korvien.
Aloin jo epäillä, että ehkä nää äänikirjat ei sittenkään ole mun juttu, kun pangalaktinen kurlauspommi, eikun avaruusooppera, oli näin huomiotaherättämätön. Sitten taas muistin, että vika ei tietenkään ole minussa lukijana. Tietenkään. Hah.
Matter kertoo pseudo-feudaalisen yhteiskunnan vallanperimysongelmista. Yhteiskunta sijaitsee yhdellä harvoista maailmankaikkeuden maailmoista, joissa asutaan ikään kuin planeetan sisäpinnalla. Planeetta on toki konstruktio eikä sattuman tuote; mystinen konstruktio, jonka olemassaolon tarkoitusta ei enää tiedetä. Vallanperimysongelmien keskiössä on prinssi Ferbin, jonka isän on surmannut julma suurvisiiri. (Tai siis kuninkaan kakkosmies, mutta minusta on kiva sanoa suurvisiiri - ja sitäpaitsi homma on juuri niin arvattavissa. Kas kun ei hovimestari. Kirjan henkilöt joutuvat käyttämään melkoisesti mielikuvitusta vakuuttaakseen itselleen, että epäilyttävä suurvisiiri on ihan viaton - jotta juoni etenisi.) Prinssin sisar on aikanaan lähtenyt Kulttuurin pariin ja, nyt, Kulttuurin agenttikunnan jäsenenä, palaa auttamaan veljeään.
Se juonesta, josta en oikein osannut kiinnostua. Banks kirjoittaa niin monesta perspektiivistä - primitiivisehkön yhteiskunnan sisältä ja Kulttuurin kaukoputken kautta - että lukijana oli vaikea olla omaksumatta Kulttuurin näkemystä, jossa epävalistuneet muurahaisraukat puuhastelevat vielä hierarkkisen yhteiskuntansa parissa. Iso osa juonesta kuitenkin nojaa siihen, että Ferbin yrittää saada a) isälleen oikeutta ja b) itselleen kruunua, ja täten tuntuu hieman kummalliselta, että Banks samaan aikaan ikään kuin vetää juonen tältä osalta maton alta - mitä sillä lopultakaan on universumin kannalta väliä, kenen päässä Ferbinin kruunu istuu? Vaikka taustalla on isompi juoni, siihen käsiksi pääseminen tuntui hieman vaikealta.
No, ei niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin. Banks punoo juonia ja tapahtumia sujuvasti - ja on viihdyttävä, ainakin silloin kun muistin keskittyä. Alkaa kuitenkin tuntua siltä, että Banksista ei tule minulle mitään lovemost-kirjailijaa ja tässä mielessä istunkin ihan eri veneessä kuin suurin osa spefiä lukevista lajitovereistani.
Aloin jo epäillä, että ehkä nää äänikirjat ei sittenkään ole mun juttu, kun pangalaktinen kurlauspommi, eikun avaruusooppera, oli näin huomiotaherättämätön. Sitten taas muistin, että vika ei tietenkään ole minussa lukijana. Tietenkään. Hah.
Matter kertoo pseudo-feudaalisen yhteiskunnan vallanperimysongelmista. Yhteiskunta sijaitsee yhdellä harvoista maailmankaikkeuden maailmoista, joissa asutaan ikään kuin planeetan sisäpinnalla. Planeetta on toki konstruktio eikä sattuman tuote; mystinen konstruktio, jonka olemassaolon tarkoitusta ei enää tiedetä. Vallanperimysongelmien keskiössä on prinssi Ferbin, jonka isän on surmannut julma suurvisiiri. (Tai siis kuninkaan kakkosmies, mutta minusta on kiva sanoa suurvisiiri - ja sitäpaitsi homma on juuri niin arvattavissa. Kas kun ei hovimestari. Kirjan henkilöt joutuvat käyttämään melkoisesti mielikuvitusta vakuuttaakseen itselleen, että epäilyttävä suurvisiiri on ihan viaton - jotta juoni etenisi.) Prinssin sisar on aikanaan lähtenyt Kulttuurin pariin ja, nyt, Kulttuurin agenttikunnan jäsenenä, palaa auttamaan veljeään.
Se juonesta, josta en oikein osannut kiinnostua. Banks kirjoittaa niin monesta perspektiivistä - primitiivisehkön yhteiskunnan sisältä ja Kulttuurin kaukoputken kautta - että lukijana oli vaikea olla omaksumatta Kulttuurin näkemystä, jossa epävalistuneet muurahaisraukat puuhastelevat vielä hierarkkisen yhteiskuntansa parissa. Iso osa juonesta kuitenkin nojaa siihen, että Ferbin yrittää saada a) isälleen oikeutta ja b) itselleen kruunua, ja täten tuntuu hieman kummalliselta, että Banks samaan aikaan ikään kuin vetää juonen tältä osalta maton alta - mitä sillä lopultakaan on universumin kannalta väliä, kenen päässä Ferbinin kruunu istuu? Vaikka taustalla on isompi juoni, siihen käsiksi pääseminen tuntui hieman vaikealta.
No, ei niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin. Banks punoo juonia ja tapahtumia sujuvasti - ja on viihdyttävä, ainakin silloin kun muistin keskittyä. Alkaa kuitenkin tuntua siltä, että Banksista ei tule minulle mitään lovemost-kirjailijaa ja tässä mielessä istunkin ihan eri veneessä kuin suurin osa spefiä lukevista lajitovereistani.
No comments:
Post a Comment