Aikoinaan kehräsin riemusta Adam Robertsin Yellow Blue Tibian ääressä, mutta sittemmin meillä ei ole mennyt ihan kauhean hyvin. New Model Army ei tuottanut juurikaan spontaania iloa, enkä rrrrakstanut kauheasti tätä uusintakaan tuttavuutta. Mutta kyllä Robertsilla visioita piisaa!
By Light Alone kertoo siis yhteiskunnasta, jossa geenimodauksen ansiosta suurin osa ihmisistä saa energiansa auringon valosta hiuksiensa kautta. Ökyrikkaat sen sijaan ajelevat päänsä kaljuksi, nauttivat aitoa ruokaa ja irvailevat huonompiosaisille. Ja sitten rikkaan perheen tytär kidnapataan - mutta miksi, ja missä hän on, ja miksei kukaan tunnu auttavan hänen löytämisessään?
BLA on visionäärinen. Yhteiskunta, johon Roberts teoksensa sijoittaa, on uskottava - eivätkä auringosta energiaa poimivat kuontalot liiaksi venytä uskontaitoja nekään. Kirja on paikoin hyytävä, etenkin yhteiskunnallisen kuvauksen osalta...
...mutta myös henkilöhahmojen osalta. Kirja käy läpi osittain tyttärensä menettäneiden rikkaiden vanhempien fiiliksiä, osittain kadonneen tyttären tarinaa. Vanhemmat vaikuttavat olevan asenteineen jotakuinkin todella itsekkäitä kuusivuotiaita; tytär sen sijaan on kokemustensa vuoksi kylmä ja kova. On varmaan makuasia, onko kirjan päähenkilökaartista millään muotoa pakko pitää lukukokemuksen onnistumiseksi, mutta olen silti valmis väittämään, että pikaisen kuoleman toivominen jokaisen hahmon kohdalle ei paranna tilannetta.
Roberts kikkailee kielellä - eri näkökulmasta kirjoitetut tekstit on kirjoitettu hieman eri tavalla. Tämä ei minusta tuonut hommaan mitään lisää, mutta tuntuu pitkittävän kirjan viimeistä kolmannesta kohtuuttomasti.
By Light Alone kertoo siis yhteiskunnasta, jossa geenimodauksen ansiosta suurin osa ihmisistä saa energiansa auringon valosta hiuksiensa kautta. Ökyrikkaat sen sijaan ajelevat päänsä kaljuksi, nauttivat aitoa ruokaa ja irvailevat huonompiosaisille. Ja sitten rikkaan perheen tytär kidnapataan - mutta miksi, ja missä hän on, ja miksei kukaan tunnu auttavan hänen löytämisessään?
BLA on visionäärinen. Yhteiskunta, johon Roberts teoksensa sijoittaa, on uskottava - eivätkä auringosta energiaa poimivat kuontalot liiaksi venytä uskontaitoja nekään. Kirja on paikoin hyytävä, etenkin yhteiskunnallisen kuvauksen osalta...
...mutta myös henkilöhahmojen osalta. Kirja käy läpi osittain tyttärensä menettäneiden rikkaiden vanhempien fiiliksiä, osittain kadonneen tyttären tarinaa. Vanhemmat vaikuttavat olevan asenteineen jotakuinkin todella itsekkäitä kuusivuotiaita; tytär sen sijaan on kokemustensa vuoksi kylmä ja kova. On varmaan makuasia, onko kirjan päähenkilökaartista millään muotoa pakko pitää lukukokemuksen onnistumiseksi, mutta olen silti valmis väittämään, että pikaisen kuoleman toivominen jokaisen hahmon kohdalle ei paranna tilannetta.
Roberts kikkailee kielellä - eri näkökulmasta kirjoitetut tekstit on kirjoitettu hieman eri tavalla. Tämä ei minusta tuonut hommaan mitään lisää, mutta tuntuu pitkittävän kirjan viimeistä kolmannesta kohtuuttomasti.
2 comments:
Hmm.. tykkäsin kyllä New Model Armystakin. Eiköhän tämäkin pitäisi lukea. Laitetaan muistiin...
Mä muuten ajattelin sua, kun luin tätä - että Booksy jos joku osaisi arvostaa näitä Robertsin ideoita :)
Post a Comment