Koska en usko vähästä, kuuntelin kuin kuuntelinkin Daybreak Zeron, tuon keskinkertaisen Directive 51:n jatko-osan.
Yhdysvaltain (kyllä, edelleen Yhdysvaltain, ei maailman) jälleenrakennukseen keskittyvä D0 on sekä parempi että huonompi kuin D51.
Parempi se on siksi, että se keskittyy siihen jälleenrakennuspuoleen: on kiehtovaa lukea siitä, miten yhteiskunta pyristelee jälleen jaloilleen teknologian lahottua ja keskellä poliittista kriisiä. Selkäpiitä karmivan kiehtovaa oli myöskin Daybreak-meemin toiminnan pohtiminen ja seuraaminen - vaikka siinä piili selkeästi kirjan scifein osa. Haluaisin niin mielelläni nyhtää teidän fiiliksiänne aiheesta, mutten kuitenkaan halua spoilata siltä varata, että joku muukin näihin erehtyy tutustumaan. Meemi (vai virukseksiko sitä tulisi sanoa) on kuitenkin kirjan parasta antia.
D0 kuitenkin myös toistaa D51:n ongelmista kaikki. Päähenkilöt eivät ole kiinnostavia itsessään (ja tämä on paljon sanottu tuoreehkolta äidiltä, kun keskeinen henkilögallerian jäsen jopa saa kirjassa vauvan) vaan pelkkiä ikkunoita tapahtumien keskelle. Sitäpaitsi kirja on välillä aivan leuat venähdyttävän tylsä. Mietin parikin kertaa kuunnellessani, miten tällaisesta aiheesta voikin saada aikaan jotain näin tylsää, mutta taito kai se on sekin.
Jos vuoden päästä kuuntelen väistämättä edessä olevan sarjan päätösosan, voitte kalauttaa minua päähän nanoteknologialla.
Yhdysvaltain (kyllä, edelleen Yhdysvaltain, ei maailman) jälleenrakennukseen keskittyvä D0 on sekä parempi että huonompi kuin D51.
Parempi se on siksi, että se keskittyy siihen jälleenrakennuspuoleen: on kiehtovaa lukea siitä, miten yhteiskunta pyristelee jälleen jaloilleen teknologian lahottua ja keskellä poliittista kriisiä. Selkäpiitä karmivan kiehtovaa oli myöskin Daybreak-meemin toiminnan pohtiminen ja seuraaminen - vaikka siinä piili selkeästi kirjan scifein osa. Haluaisin niin mielelläni nyhtää teidän fiiliksiänne aiheesta, mutten kuitenkaan halua spoilata siltä varata, että joku muukin näihin erehtyy tutustumaan. Meemi (vai virukseksiko sitä tulisi sanoa) on kuitenkin kirjan parasta antia.
D0 kuitenkin myös toistaa D51:n ongelmista kaikki. Päähenkilöt eivät ole kiinnostavia itsessään (ja tämä on paljon sanottu tuoreehkolta äidiltä, kun keskeinen henkilögallerian jäsen jopa saa kirjassa vauvan) vaan pelkkiä ikkunoita tapahtumien keskelle. Sitäpaitsi kirja on välillä aivan leuat venähdyttävän tylsä. Mietin parikin kertaa kuunnellessani, miten tällaisesta aiheesta voikin saada aikaan jotain näin tylsää, mutta taito kai se on sekin.
Jos vuoden päästä kuuntelen väistämättä edessä olevan sarjan päätösosan, voitte kalauttaa minua päähän nanoteknologialla.
2 comments:
Itsellä odottaisi tuo Directive 51 kirjahyllyssä lukemista. Kahtotaan ny..
Kiinnostuksella odotan näkemystäsi! Onnittelen itseäni siitä, etten ainakaan turhaan ole nostanut kenenkään odotuksia :D
Post a Comment