26/09/2010

Bone Crossed

Pidän Patricia Briggsin Mercy Thompson -hahmosta kirja kirjalta enemmän. Kasvu on tosin ollut hyvin pienimuotoista sarjan neljänteen osaan asti; vasta kun luin Bone Crossedia, tajusin, ettei Mercy enää suorastaan ärsytä.



BC:ssä Mercy nuolee haavojaan edellisen seikkailun jäljiltä ja rakentaa varovaisesti suhdettaan naapurin ihmissusilauman johtajaan, Adamiin. Edellisen seikkailun jäljiltä haavojaan nuolee myös paikallinen vampyyrikuningatar Marsilia, ja antaakseen valtiattarelle vähän aikaa jäähtyä, Mercy suuntaa aavepulman kanssa painivan ystävänsä luo Spokaneen. Spokanea hallitsee yksinvaltiaana vampyyri, joka ei suvaitse muita yliluonnollisia otuksia alueellaan, ja Mercy onnistuukin ihailtavasti pysyttelemään vampyyrin tieltä pois kokonaiset 13,5 sekuntia.

Mercy ei enää suoranaisesti ärsytä, koska kaikista typerimmät ideat esitetään nykyisin toiminnan vaihtoehtoina, ei - onneksi - kelvollisina suunnitelmina. Muutoin kirja on kohtuullisen viihdyttävä, ja edelliseen lukemaani Briggsiin (Steal the Dragon) verrattuna on selvää, että kirjailijatar on kehittynyt koko lailla kymmenen vuoden aikana. Bueno. Voisin ehkä lukea seuraavankin, paitsi ettei sitä ole kirjastossa, enkä koe voivani kuitenkaan maksaa siitä.

Tai ehkä sen saa äänikirjana. Josta ilmeisesti koen kuitenkin voivani maksaa. Loogillista.

5 comments:

Sini said...

Laitoin sen seuraavan osan tilauslistalle, joten toivottavasti kohta saa kirjastosta.

Liina said...

jeeeeee, huippua! kiitos Sini ja erinomainen kirjastolaitos! :D

Sini said...

Vahvistus - on tilattu, joten tulee :) Kiva, oon itekin tykännyt tästä sarjasta.

Liina said...

mahtista :D

pitääkö teilläkin jonkun Korkeamman Tahon hyväksyä kaikki tilaukset? :D

Sini said...

Kirjastot tekee valinnat tilauslistoilta. Ja mä en oo enää siellä valitsemassa, mut hei, mulla on valtaa päättää mitä tulee tilauslistoille! (Tosin sain tehdä Tapiolan osalta vielä nää mun spesiaaliscifi & fantsulistat kun ne ei jaksaneet kahlata niitä läpi. Yay.)