Koska bongasin Mari Strachanin Hiljaisuus soi h-mollissa -kirjan eräästä blogista, aion nyt ensi töikseni käydä katsomassa mitä itseäni huomattavasti parempia kirja-arvioita kirjoittava Raija sai aiheesta irti, ja sitten komppaan.
...no eikä. Kyllä taas joudutte lukemaan lähinnä omia fiiliksiäni.
Ihan vakavasti puhuen, tykkäsin kovasti Strachanin esikoisteoksesta, mutta koko lukukokemuksesta teki hieman surrealistisen se, etten oikein tajunnut, miksi se on suomennettu. Älkää ymmärtäkö väärin, Hshm on ehdottoman hyvä ja suomentamisen arvoinen kirja, mutta se on samalla myös sellainen kirja, jollaisia ei juuri koskaan suomenneta. (Etenkään Kariston toimesta, jonka yhä yhdistän teini-ikäni Ajan pyörä -käännöksiin ja niiden kimaltaviin kansiin. Ehkä juuri siksi oli niin ihanaa, että tämän yllättävän teoksen oli suomentanut juuri Karisto.) Ja Taikakirjaimet selittää suomennoksenkin.
Strachan kertoo walesiläiskylästä ja varhaisteini-ikäisestä Gwennistä ilmeisesti joskus 50-luvulla. Kylässä tapahtuu murha, ja tämä mysteeriä seurataan Gwennin silmien kautta. Gwenni myös lentää unissaan ja näkee joskus etiäisiä - tapahtumia, jotka osittain (mutta eivät aivan tarkasti) kuvaavat sitä, mitä tuleman pitää. Tämä jää kirjailijan taholta aika selittämättömäksi taidoksi, mikä lisää taianomaista tunnelmaa ja lukijan vapautta tulkita asian miten tahtoo. Sekä lentäminen että murha kalpenevat kuitenkin yhteisön ihmissuhteiden, yksilöiden välisen ja perheiden sisäisen dynamiikan kuvauksella, ja ainakin minusta kirjan parasta antia on juuri se, miten Gwenni alkaa ymmärtää sitä, miten menneisyys vaikuttaa väistämättä myös siihen, miten ihmiset nyt käyttäytyvät.
Kirjan ahdistavinta antia on kuvaus Gwennin ja Gwennin äidin suhteesta, ja mikäli Gwennin ympärillä ei olisi täyspäisiä aikuisia lopulta isoa liutaa, tuntuisi Hshm ehkä hieman itsetarkoitukselliselta kurjuudella mässäilyltä, mutta tämä ansa vältetään kuitenkin komeasti.
Toivottavasti Strachania suomennetaan vielä lisääkin.
...no eikä. Kyllä taas joudutte lukemaan lähinnä omia fiiliksiäni.
Ihan vakavasti puhuen, tykkäsin kovasti Strachanin esikoisteoksesta, mutta koko lukukokemuksesta teki hieman surrealistisen se, etten oikein tajunnut, miksi se on suomennettu. Älkää ymmärtäkö väärin, Hshm on ehdottoman hyvä ja suomentamisen arvoinen kirja, mutta se on samalla myös sellainen kirja, jollaisia ei juuri koskaan suomenneta. (Etenkään Kariston toimesta, jonka yhä yhdistän teini-ikäni Ajan pyörä -käännöksiin ja niiden kimaltaviin kansiin. Ehkä juuri siksi oli niin ihanaa, että tämän yllättävän teoksen oli suomentanut juuri Karisto.) Ja Taikakirjaimet selittää suomennoksenkin.
Strachan kertoo walesiläiskylästä ja varhaisteini-ikäisestä Gwennistä ilmeisesti joskus 50-luvulla. Kylässä tapahtuu murha, ja tämä mysteeriä seurataan Gwennin silmien kautta. Gwenni myös lentää unissaan ja näkee joskus etiäisiä - tapahtumia, jotka osittain (mutta eivät aivan tarkasti) kuvaavat sitä, mitä tuleman pitää. Tämä jää kirjailijan taholta aika selittämättömäksi taidoksi, mikä lisää taianomaista tunnelmaa ja lukijan vapautta tulkita asian miten tahtoo. Sekä lentäminen että murha kalpenevat kuitenkin yhteisön ihmissuhteiden, yksilöiden välisen ja perheiden sisäisen dynamiikan kuvauksella, ja ainakin minusta kirjan parasta antia on juuri se, miten Gwenni alkaa ymmärtää sitä, miten menneisyys vaikuttaa väistämättä myös siihen, miten ihmiset nyt käyttäytyvät.
Kirjan ahdistavinta antia on kuvaus Gwennin ja Gwennin äidin suhteesta, ja mikäli Gwennin ympärillä ei olisi täyspäisiä aikuisia lopulta isoa liutaa, tuntuisi Hshm ehkä hieman itsetarkoitukselliselta kurjuudella mässäilyltä, mutta tämä ansa vältetään kuitenkin komeasti.
Toivottavasti Strachania suomennetaan vielä lisääkin.
2 comments:
Karistolla taisi olla tuolla kustannuspuolella henkilövaihdoksia, mikä selittänee osaltaan linjanmuutoksia...
haa, tämä selittää paljon! kiitos tiedosta :)
Post a Comment