Pitkä matka kotiin

Lasketaanko sarjakuvat kirjoiksi? En ole siitä vieläkään ihan varma, vaikka historiani sarjakuvien lukijana on pitkä ja monivaiheinen. Nykyään meillä sarjakuvapuolesta vastaa tosin lähinnä herra Sivukirjasto, joka tuntuu olevan sitä mieltä, etten kuitenkaan ikinä saa Fables-sarjaa luettua vaikka mitä nyt väittäisin. (Väärässä on.) Oma-aloitteinen sarjakuvien lukemiseni hiipui joskus vuosituhannen alkupuolella, kun jätin taakseni lupaavasti alkaneen urani kirjastontätinä ja keskityin työ- ja opiskelurintamalla insinööreilyyn. (Tämä saattoi olla virhe.)

Nyt kuitenkin törmäsin Elokuvablogissa Buffy the Vampire Slayer -sarjiksiin, joista olin jotenkin etäisesti tietoinen aiemminkin, mutten ollut jaksanut tehdä asialle mitään. Buffy the Vampire Slayer on maailmanhistorian paras tv-sarja (fakta) joten Päivin suosituksesta päätin ryhdistäytyä ja tutustua Buffyn kahdeksanteen tuotantokauteen paperilla.

Tykkäsinkö? No en ihan silmittömästi. Ensimmäinen osa, Pitkä matka kotiin, on siis suomennettu, enkä tiedä kävikö tässä nyt joku lost in translation -fiba, mutta dialogi oli hieman latteaa eikä juoni oikein jaksanut innostaa. Juonen lähtökohta tuntui sinänsä ihan hyvältä; vampyyrintappajatyttöset ovat muuttaneet linnaan Skotlannissa, ja sitten tietenkin kimppuun iskee äkkiarvaamatta vihulainen tai pari. Koko kahdeksas kausi olisi varmaan pitänyt lukea putkeen, koska päällimmäinen fiilis tämän ekan osan jälkeen oli keskeneräisyys.

Silti. Onhan tämä kuitenkin sarjakuva Buffysta. Ihan kauhean pieleen ei VOI mennä.