Ainoan Alastair Reynolds -kokemukseni on tähän asti tarjonnut Jäänpuskijat, josta pidin kohtuullisen paljon. Niinpä odotin Terminal Worldilta hieman samanlaista, mukaansatempaavaa elämystä. En ihan saanut sitä.
Ensinnäkin - tämä oli varmaankin lukijan moka - odotin, että kaikki Reynoldsit olisivat galaktista scifiä, mutta TW ei ollenkaan ole. Kyseessä on pikemminkin steampunk-kirja, joka sijoittuu kauas, kauas tulevaisuuteen (koska kirjassa viitataan kotiplaneettaan nimellä "Earth", oletin toki, että kyseessä on Maa, mutta Wikipedian neropatit tietävät kertoa, että kyseessä on oikeastaan Mars, mikä selittää aika paljon kirjan miljöön kohtuullisen ahdistavasta karuudesta). Genrevalinta yllätti, vaikka sinänsä kyllä höyrypunkista pidänkin.
Tarina alkaa Spearpointista, spiraalinmuotoisesta, ylempiin ilmakehän kerroksiin sijoittuvasta kaupungista, jossa teknologian toimiminen riippuu siitä, millä alueella kulloinkin satutaan olemaan. Alueet saattavat myös liikkua, eivätkä ihmiset täysin ongelmitta sopeudu aluemuutokseen - aina eivät sopeudu ollenkaan, kuten päähenkilö Quillon hyvin tietää. Quillon saa kuulla, että hänen vanhat liittolaisensa ja kansansa edustajat (nykyiset vihulaiset) ovat hänen kannoillaan, ja pakenee Spearpointista yhdessä Meroka-nimisen tytön kanssa. Spearpointin ulkopuolella avautuu maailma, joka on laajempi kuin Quillon tiesikään. Erinäisten, tyypillisen uskottavien sattumusten kautta Quillon ja Meroka päätyvät Swarm-nimisen zeppeliinilaivaston kynsiin, ja hyvinkin puolet kirjasta vietetään Swarmin sisäpolitiikkaan tutustuen.
Tykkäsin kirjassa eritoten niistä kohdista, joissa pureuduttiin planeetan historiaan ja selityksiin siitä, miksi teknologian toimintavarmuus vaihtelee niin rajusti - nämä kun eivät ihan lukiofysiikalla olleet mitään itsestäänselvyyksiä (tai ehkä ne nykylukiolaisille olisivat, mene tiedä.) En välittänyt juurikaan itse tarinasta - se oli ehkä hieman hidastempoinen, ja päähenkilönä Quillonista oli kyllä todella vaikea kiinnostua. Lisäksi koin kirjan ympäristön sen verran ahdistavana, etten oikein päässyt minkäänlaista lukemisen flow-elämystä lähellekään TW:n kanssa.
Pointsit kuitenkin niistä tarkkaan mietityistä fysiikan visioista. Tykkään. (Ja tämä on muuten käsittääkseni ilmestymässä suomeksi joskus syksyllä. Olisinpa tiennyt.)
Ensinnäkin - tämä oli varmaankin lukijan moka - odotin, että kaikki Reynoldsit olisivat galaktista scifiä, mutta TW ei ollenkaan ole. Kyseessä on pikemminkin steampunk-kirja, joka sijoittuu kauas, kauas tulevaisuuteen (koska kirjassa viitataan kotiplaneettaan nimellä "Earth", oletin toki, että kyseessä on Maa, mutta Wikipedian neropatit tietävät kertoa, että kyseessä on oikeastaan Mars, mikä selittää aika paljon kirjan miljöön kohtuullisen ahdistavasta karuudesta). Genrevalinta yllätti, vaikka sinänsä kyllä höyrypunkista pidänkin.
Tarina alkaa Spearpointista, spiraalinmuotoisesta, ylempiin ilmakehän kerroksiin sijoittuvasta kaupungista, jossa teknologian toimiminen riippuu siitä, millä alueella kulloinkin satutaan olemaan. Alueet saattavat myös liikkua, eivätkä ihmiset täysin ongelmitta sopeudu aluemuutokseen - aina eivät sopeudu ollenkaan, kuten päähenkilö Quillon hyvin tietää. Quillon saa kuulla, että hänen vanhat liittolaisensa ja kansansa edustajat (nykyiset vihulaiset) ovat hänen kannoillaan, ja pakenee Spearpointista yhdessä Meroka-nimisen tytön kanssa. Spearpointin ulkopuolella avautuu maailma, joka on laajempi kuin Quillon tiesikään. Erinäisten, tyypillisen uskottavien sattumusten kautta Quillon ja Meroka päätyvät Swarm-nimisen zeppeliinilaivaston kynsiin, ja hyvinkin puolet kirjasta vietetään Swarmin sisäpolitiikkaan tutustuen.
Tykkäsin kirjassa eritoten niistä kohdista, joissa pureuduttiin planeetan historiaan ja selityksiin siitä, miksi teknologian toimintavarmuus vaihtelee niin rajusti - nämä kun eivät ihan lukiofysiikalla olleet mitään itsestäänselvyyksiä (tai ehkä ne nykylukiolaisille olisivat, mene tiedä.) En välittänyt juurikaan itse tarinasta - se oli ehkä hieman hidastempoinen, ja päähenkilönä Quillonista oli kyllä todella vaikea kiinnostua. Lisäksi koin kirjan ympäristön sen verran ahdistavana, etten oikein päässyt minkäänlaista lukemisen flow-elämystä lähellekään TW:n kanssa.
Pointsit kuitenkin niistä tarkkaan mietityistä fysiikan visioista. Tykkään. (Ja tämä on muuten käsittääkseni ilmestymässä suomeksi joskus syksyllä. Olisinpa tiennyt.)
2 comments:
Mä kiinnostuin tästä kun kuulin Reynoldsin kertovan jutusta Finconissa kaapelitehtaalla, mutta sitten on vähän päässyt unohtumaan. Ajattelin lukea suomennoksena tällä kertaa.
Löytyykö sun email muuten jostain? Laitatko mulle? Voisin kohta laittaa kommentoitavaksi & täydennettäväksi sen spefi/scfi/tms listan :-) Pääsin noin seitsemäänkymmeneen mutta sitten piti nostaa jos kädet pystyyn...
mä vähän toivon, että olisin lukenut suomennoksena, koska jotenkin tämän lukeminen oli alkupuolella sen tyyppistä takkuamista, että oma äidinkieli olisi varmaan parantanut kokemusta ihan huomattavasti :P (sitäpaitsi Likeä on kiva tukea.)
mää pistän sulle mailia :D
Post a Comment