Sivumennen sanoen: loma on ihan huippukeksintö.
Jostain syystä en innostunut ihan kauheasti Daniel Abrahamin The Long Price Quartetin aloitusosista, mutta sitten luin netistä, miksi niistä pitäisi pitää, ja ... no, tietenkin An Autumn War upposi sitten vähän paremmin.
Luen tätä nykyä aika vähän eeppistä fantasiaa, ja etenkin kaikenlainen kartan läpi ratsastus aivottomine taisteluineen saa karvat pystyyn. Siksipä onkin melkoisen onni, ettei Abraham vaivaa minua sellaisella. AAW jatkaa - käsittääkseni - sarjan kahden ensimmäisen osan tapahtumia useamman vuoden jälkeen. (Useampia vuosia on välissä siis sekä sarjan kirjoilla että minulla lukijana, joten vähän huteralla mielikuvalla mennään.) No, joka tapauksessa, kaksi valtiota käyvät sotaan. Toisella on ollut perinteisesti aseenaan eräänlaisia henkiä, joiden avulla sota on tähän asti vältetty - mutta kun toinen valtio löytää tavan neutraloida epätasapainoinen pelote ja samalla varmistaa, ettei hengistä jatkossa ole huolta, syttyy sota, jota kuvaillaan useiden päähenkilöiden kautta.
Vaikka AAW on paikoin hieman hidastempoinen eikä ainakaan minusta yhtä kiinnostavalla tavalla monimutkainen kuin vaikkapa Martinin saaga (tämä vertaus tuli mieleen siksi, että Martin taisi kehua kaveriaan Abrahamia AAW:n kannessa*) käy se kuitenkin pohdintaa jollaista eeppiseltä fantasialta ihan suoraan sanottuna harvoin näkee. Lisäksi kirjan loppu on monella tavoin sydäntäraastava, jos nyt samalla julmasti oikeudenmukainen. Aion lukea sarjan viimeisenkin osan pikimmiten ja suosittelen muillekin.
* Ehkä. Muistini on kadonnut johonkin. Tule takaisin, muisti.
Jostain syystä en innostunut ihan kauheasti Daniel Abrahamin The Long Price Quartetin aloitusosista, mutta sitten luin netistä, miksi niistä pitäisi pitää, ja ... no, tietenkin An Autumn War upposi sitten vähän paremmin.
Luen tätä nykyä aika vähän eeppistä fantasiaa, ja etenkin kaikenlainen kartan läpi ratsastus aivottomine taisteluineen saa karvat pystyyn. Siksipä onkin melkoisen onni, ettei Abraham vaivaa minua sellaisella. AAW jatkaa - käsittääkseni - sarjan kahden ensimmäisen osan tapahtumia useamman vuoden jälkeen. (Useampia vuosia on välissä siis sekä sarjan kirjoilla että minulla lukijana, joten vähän huteralla mielikuvalla mennään.) No, joka tapauksessa, kaksi valtiota käyvät sotaan. Toisella on ollut perinteisesti aseenaan eräänlaisia henkiä, joiden avulla sota on tähän asti vältetty - mutta kun toinen valtio löytää tavan neutraloida epätasapainoinen pelote ja samalla varmistaa, ettei hengistä jatkossa ole huolta, syttyy sota, jota kuvaillaan useiden päähenkilöiden kautta.
Vaikka AAW on paikoin hieman hidastempoinen eikä ainakaan minusta yhtä kiinnostavalla tavalla monimutkainen kuin vaikkapa Martinin saaga (tämä vertaus tuli mieleen siksi, että Martin taisi kehua kaveriaan Abrahamia AAW:n kannessa*) käy se kuitenkin pohdintaa jollaista eeppiseltä fantasialta ihan suoraan sanottuna harvoin näkee. Lisäksi kirjan loppu on monella tavoin sydäntäraastava, jos nyt samalla julmasti oikeudenmukainen. Aion lukea sarjan viimeisenkin osan pikimmiten ja suosittelen muillekin.
* Ehkä. Muistini on kadonnut johonkin. Tule takaisin, muisti.
2 comments:
Minulle An Autumn War oli vahva teos, yllätyksellinen ja jätti lopussa sanattomaksi. Koko sarja on omalaatuinen ja sen tempoon ja tyyliin piti hieman sopeutua, mutta sitten kun se kolahti, niin sitten se tosiaan kolahti. Ja ne andatit ovat loistava keksintö! Harmi, ettei Abraham todennäköisesti palaa takaisin tähän maailmaan enää.
Odotan kiinnostuneena mitä tykkäät viimeisestä osasta :)
se loppu oli kyllä hyytävä. alan ihan tosissaan ymmärtää, miksi Abrahamia on hehkutettu ... ja joo, sääli - toivon ainakin, ettei herra ole pakotettu siirtymään perinteisemmän eeppisen fantsun kentille. tiedäthän, sellaisille, missä kaikki taistelut pitää kuvailla monisanaisesti.
Post a Comment