Rumpelstiltskinin - tai, suomeksi, Tittelintuuren - tarina on minusta ollut aina jotenkin epäreiluuden huipentuma. Ajatelkaa nyt: tyttö suljetaan oman mylläri-isänsä ja maan kuninkaan toimesta tornihuoneeseen kolmeksi yöksi kehräämään oljesta kultaa tai muuten. Ja kun epätoivoinen mimmi (joka tietenkään ei osaa kehrätä oljesta kultaa) tornissa suunnittelee omia hautajaisiaan, ainoa, joka edes yrittää auttaa, on kummallinen nimetön kääpiö, josta tietenkin lopuksi tehdään tarinan konna. Eikä nyt edes mennä siihen, että palkinnoksi "onnistuneesta" kehruu-urakasta sankaritar pakkonaitetaan maan prinssille.
Tämä ei mitenkään selitä sitä, miksi päädyin hommaamaan seuraavaksi äänikirjaksi Elizabeth C. Buncen uudelleenkerronnan Rumplestiltskinin tarinasta nimellä A Curse Dark as Gold, mutta näin nyt kuitenkin kävi. Ja jälkikäteen fiilikset olivat tosi ristiriitaiset.
Aloitetaan hyvästä. Kirjailijatar Bunce ilmeisesti inhoaa pohjatarinaa samoista syistä kuin minä, ja ACDaG onkin enemmän tarina oikeudenmukaisuudesta: siitä, miten myllärin tytär Charlotte yrittää ymmärtää sukunsa yllä leijuvaa kirousta ja sovittaa vanhat tapahtumat. Se on myös kiehtova katsaus vesivoimalla toimivien, kankaiden tuottamiseen keskittyvien myllyjen toimintaan ja se on monella tapaa mukavan kotoisa - ei lainkaan eeppinen, vaan lämmin ja kodin piiriin ja toimintaan keskittyvä. Kirous, joka mylläreiden suvun yllä lepää, paljastuu hiljalleen, mutta välillä Charlotten elämässä on tilaa myös onnellisille hetkille.
...Mutta sitten se ärsyttävä. Ensinnäkin kaikki se huonon onnen määrä, joka kirjan keskuksena toimivaa myllyä koettelee, on suoraan sanottuna jo hieman ahdistavaa. Ehkä vaikutus olisi ollut vähäisempi luettuna, mutta kuunneltuna ... välillä teki mieli heittää puhelin pusikkoon. No, ei vähä mitään - se, mitä todella inhosin kirjassa, oli raivostuttavaksi yltyvä päähenkilö Charlotte. On kahdensorttisia juonikuvioita, joita todella en arvosta:
* Nimeäisin nämä mielihyvin Atlastyttö- (tai Atlaspoika-) juoniksi, ellei herra Sivukirjasto käyttäisi sitä sanaa kuvaamaan erästä Liina Sivukirjastoa joka yrittää kuljettaa selkärepussaan liikaa tavaraa.
Tämä ei mitenkään selitä sitä, miksi päädyin hommaamaan seuraavaksi äänikirjaksi Elizabeth C. Buncen uudelleenkerronnan Rumplestiltskinin tarinasta nimellä A Curse Dark as Gold, mutta näin nyt kuitenkin kävi. Ja jälkikäteen fiilikset olivat tosi ristiriitaiset.
Aloitetaan hyvästä. Kirjailijatar Bunce ilmeisesti inhoaa pohjatarinaa samoista syistä kuin minä, ja ACDaG onkin enemmän tarina oikeudenmukaisuudesta: siitä, miten myllärin tytär Charlotte yrittää ymmärtää sukunsa yllä leijuvaa kirousta ja sovittaa vanhat tapahtumat. Se on myös kiehtova katsaus vesivoimalla toimivien, kankaiden tuottamiseen keskittyvien myllyjen toimintaan ja se on monella tapaa mukavan kotoisa - ei lainkaan eeppinen, vaan lämmin ja kodin piiriin ja toimintaan keskittyvä. Kirous, joka mylläreiden suvun yllä lepää, paljastuu hiljalleen, mutta välillä Charlotten elämässä on tilaa myös onnellisille hetkille.
...Mutta sitten se ärsyttävä. Ensinnäkin kaikki se huonon onnen määrä, joka kirjan keskuksena toimivaa myllyä koettelee, on suoraan sanottuna jo hieman ahdistavaa. Ehkä vaikutus olisi ollut vähäisempi luettuna, mutta kuunneltuna ... välillä teki mieli heittää puhelin pusikkoon. No, ei vähä mitään - se, mitä todella inhosin kirjassa, oli raivostuttavaksi yltyvä päähenkilö Charlotte. On kahdensorttisia juonikuvioita, joita todella en arvosta:
- Kaikki pohjautuu typerälle valheelle -juonikuviot (erityisen käytettyjä huonoissa komedioissa)
- Päähenkilö yrittää selvitä kaikesta yksin, puhumatta ongelmistaan ikinä kellekään (etenkään kellekään, joka välittäisi koska heitähän ennen kaikkea tulee suojella kaikilta maailman ikävyyksiltä) -juonikuviot*, jollaista ACDaG erinomaisesti ilmentää.
Päähenkilön puhumattomuuden typeryys sai minut, avoimen ja verbaalisen viestinnän ikuisen kannattajan, todella repimään hiuksia päästäni, enkä ole ihan varma, korvasiko lopussa tapahtunut kasvu sillä saralla ihan kauheasti. Loppu kyllä pelasti paljon - sävelsin jo päässäni postausta, jossa haukun kirjan kokonaisuudessaan maan rakoon.
No, tunteita tämä ainakin herätti.
2 comments:
Mahtava kirjoitus, piti ääneen hihitellä! Mutta en taida ottaa kirjaa listalleni ;-)
!!! ihanaa jos onnistuin ilahduttamaan :D
joo, kirjaa en pysty varauksetta suosittelemaan ;)
Post a Comment