Niin niin, minä olen myöhässä. Aikoinaan, kun sain A Feast for Crowsin hikisiin kätösiini, päätin, etten ehkä lukisi sitä ennen kuin seuraava osa on käsissäni myös.
No, seuraava osa on herra Sivukirjaston käsissä (ilmeisesti vielä syyskuunkin, krhm), mutta tästä huolimatta luin AFfC:n jo hieman etukäteen, ikään kuin. Ja mitä siitä nyt voisi sanoa?
(Oletan siis, että lukijakuntani enimmäkseen on tietoinen George R. R. Martinin eeppisestä fantasiasaagasta, joka paisuu kuin blinitaikina ja jonka jatko-osia odotetaan fanikunnassa sekä ymmärrystä* että kiukkua** tuntien.)
Ensinnäkin ilahduin valtavasti huomatessani, että oma kopioni AFfC:ista oli signeerattu***. Kauan eläköön Finncon! Sitten itse asiaan. Se, mistä nautin valtavasti Martinin kirjoissa, on henkilöhahmojen inhimillisyys - se, miten Martin ei tyydy kirjoittamaan yksiulotteisia pahiksia tai hyviksiä, vaan kaikilla hahmoilla on jonkinlainen sisäinen motivaatio - ja usein vielä erinomaisen uskottava sisäinen motivaatio. Vaikka henkilö A vaikuttaisi millaiselta mätäpaiseelta kauempaa, fiilis yleensä muuttuu, kun kertomusta aletaan kuljettaa mainitun henkilö A:n näkökulmasta. Ja tämä oli se seikka, joka sai minut kävelemään päin seiniä kun luin sarjan kolmososaa loppuun enkä voinut nostaa katsettani kirjasta. Ymmärrätte varmaan.
Tämä on vahvuus, joka edelleen jatkuu AFfC:issa. Osittain, ainakin - kuningatar Cersei on nimittäin kaikkea muuta kuin samaistuttava tai ymmärrettävä hahmo, vaikka yksiulotteisuudesta ei toki hänenkään kohdallaan voida puhua. Olisin kuitenkin toivonut kirjan oikeastaan ainoalta vahvalta ja valtaa käyttävältä naishahmolta enemmänkin (kirjan muut naishahmot kun ovat omien tilanteidensa vankeina olevat Starkin tyttäret ja kompleksinen naispuolinen ritari Brienne, jonka kamppailu oman naiseutensa kanssa on ehkä semisti rasittavaa.)
Vaikka juoni oli kiehtova ja kirja tuntui etenevän vauhdilla, jäin jälkikäteen miettimään, olisiko lievällä stilisoinnilla selvitty - koko sarjan tempo kun on lopulta hitaanlainen. Miljöö on kuitenkin vaikuttava ja tarina niin kiehtova ja vauhdikas, että pakkohan tästä oli tykätä ja helppo oli myös uppoutua - ihan samanlaista imua en kuitenkaan kokenut kuin sarjan edellisen osan parissa.
* Itse olen valinnut zen-henkisen ymmärryksen linjan, vaikka pari kertaa sitä on kyllä koeteltu, sen myönnän.
** Aihe, johon myös Neil Gaiman on joutunut tarttumaan.
*** Saman tien muistin, että oikeastaan olisin halunnut signeerattavaksi Martinin Fevre Dreamin, joka on yksi riipaisevimmista kirjoista, jonka tiedän, mutta minulla ei ollut sitä omana. Sellaista se.
No, seuraava osa on herra Sivukirjaston käsissä (ilmeisesti vielä syyskuunkin, krhm), mutta tästä huolimatta luin AFfC:n jo hieman etukäteen, ikään kuin. Ja mitä siitä nyt voisi sanoa?
(Oletan siis, että lukijakuntani enimmäkseen on tietoinen George R. R. Martinin eeppisestä fantasiasaagasta, joka paisuu kuin blinitaikina ja jonka jatko-osia odotetaan fanikunnassa sekä ymmärrystä* että kiukkua** tuntien.)
Ensinnäkin ilahduin valtavasti huomatessani, että oma kopioni AFfC:ista oli signeerattu***. Kauan eläköön Finncon! Sitten itse asiaan. Se, mistä nautin valtavasti Martinin kirjoissa, on henkilöhahmojen inhimillisyys - se, miten Martin ei tyydy kirjoittamaan yksiulotteisia pahiksia tai hyviksiä, vaan kaikilla hahmoilla on jonkinlainen sisäinen motivaatio - ja usein vielä erinomaisen uskottava sisäinen motivaatio. Vaikka henkilö A vaikuttaisi millaiselta mätäpaiseelta kauempaa, fiilis yleensä muuttuu, kun kertomusta aletaan kuljettaa mainitun henkilö A:n näkökulmasta. Ja tämä oli se seikka, joka sai minut kävelemään päin seiniä kun luin sarjan kolmososaa loppuun enkä voinut nostaa katsettani kirjasta. Ymmärrätte varmaan.
Tämä on vahvuus, joka edelleen jatkuu AFfC:issa. Osittain, ainakin - kuningatar Cersei on nimittäin kaikkea muuta kuin samaistuttava tai ymmärrettävä hahmo, vaikka yksiulotteisuudesta ei toki hänenkään kohdallaan voida puhua. Olisin kuitenkin toivonut kirjan oikeastaan ainoalta vahvalta ja valtaa käyttävältä naishahmolta enemmänkin (kirjan muut naishahmot kun ovat omien tilanteidensa vankeina olevat Starkin tyttäret ja kompleksinen naispuolinen ritari Brienne, jonka kamppailu oman naiseutensa kanssa on ehkä semisti rasittavaa.)
Vaikka juoni oli kiehtova ja kirja tuntui etenevän vauhdilla, jäin jälkikäteen miettimään, olisiko lievällä stilisoinnilla selvitty - koko sarjan tempo kun on lopulta hitaanlainen. Miljöö on kuitenkin vaikuttava ja tarina niin kiehtova ja vauhdikas, että pakkohan tästä oli tykätä ja helppo oli myös uppoutua - ihan samanlaista imua en kuitenkaan kokenut kuin sarjan edellisen osan parissa.
* Itse olen valinnut zen-henkisen ymmärryksen linjan, vaikka pari kertaa sitä on kyllä koeteltu, sen myönnän.
** Aihe, johon myös Neil Gaiman on joutunut tarttumaan.
*** Saman tien muistin, että oikeastaan olisin halunnut signeerattavaksi Martinin Fevre Dreamin, joka on yksi riipaisevimmista kirjoista, jonka tiedän, mutta minulla ei ollut sitä omana. Sellaista se.
5 comments:
Mulle tämä on toistaiseksi ollut melkeinpä sarjan vaikein ja ankein kokemus (kun 5 teosta on luettuna). Tunsin joutuneeni niin vieraaseen seuraan, että oli hirvittävä vaikeus pysyä langoissa kiinni.
Mää oon vielä jälemmässä. Sain vasta ykkösosan luettua, ja tänään pitäisi pistää tilaukseen osa 2 kovakantisena. Ei mitään huonoa tekstiä, ei nyt kuitenkaan mitään maailmaa mullistavaakaan. Geork sai kuitenkin tällääsen vanhan Tolkien jäärän innostumaan taas fanttaasiakirjallisuudesta n. 20 vuoden jälkeen.
Hanna I hear you. muakin hieman vaivasi se, että suosikkihahmoni loistivat poissaolollaan ja kaikki kiva tuntui olevan odotettavissa vasta seuraavassa kirjassa. jollain tavalla nyt tuntuu jopa, että tämä olisi ollut jotenkin prologi viitoselle.
Artsi, suosittelen sinnittelemään homman kanssa koska ainakin mulla kolmososa oli se, joka räjäytti pankin. siihen asti olin sitä mieltä, että ei pöllömpi sarja :D
(poistin vähän noita kommentteja, ilmeisesti Blogger temppusi?)
4 ja 5 ovat aikalailla paralleelit, vitosta lukiessa ehti vähän tulla jo ikävä tiettyjä neloskirjassa tutummiksi tulleita hahmoja. Mulla ei ole koskaan asiat hyvin :D
Joo, iPad ja kaksi WLANia (jotka näyttää sotkevan asioita) ei ole hyvä yhdistelmä.
Post a Comment