Laird Barronin kauhunovellikokoelma Occultation oli Locuksen valikoimissa yksi viime vuoden parhaista kokoelmista. Päättelen tästä, että kokoelmien yleinen taso a) oli viime vuonna heikko tai b) on aina heikko.
Occultationia verrattiin takakannessa jossain määrin H. P. Lovecraftin tuotantoon ja tiettyjä yhtäläisyyksiä löytyykin - maailmankaikkeus on nälkäinen - mutta siinä, missä teini-ikäisenä onnistuin Lovecraftin vanhahtavan kielen ja karmeiden visioiden kanssa pelottelemaan itseni lähes järjiltä, Barronin juttujen parissa lähinnä haukotutti. Kieli oli jotenkin kömpelöä ja pahin, mitä Barron onnistui eteeni kantamaan, oli korkeintaan hieman inhottavaa, mutta juuri mikään ei ollut erityisen pelottavaa - ja pahimmillaan tarinat olivat vain kelvollista unilääkettä.
Hyvä tarkoitukseni oli nostaa esiin joku novelli, josta pidin erityisen paljon ("erityisen paljon" verrattuna muihin kirjan novelleihin) mutten oikein muista mitään yksittäistä enää: paitsi aloitustarina jonka nimi muistaakseni oli The Forest. Siinä ylivoimaisesti kauheinta - ja kiehtovinta - olivat ihmissuhteet. Yliluonnollinen sen sijaan ei tässäkään vakuuttanut.
Ps. Minä ja Amazon.comissa Occultationin arvioineet lukijat olemme jotakuinkin täysin päinvastaista mieltä kirjasta; Amazonissa Barronin kokoelma on 11 arvostelijaltaan saanut täydet viisi tähteä, joten jos olette kauhufiktioon päin kallellaan, Occultationin lukemalla tuskin menettää muuta kuin viiskyt senttiä varausmaksuun (jos asuu pääkaupunkiseudulla) ja muutaman tunnin elämästään, ja voihan siitä sattumalta vaikka tykätäkin. Jos tykkäätte, olkaa kilttejä ja tulkaa kertomaan, miksi olin väärässä.*
* Minusta olen kyllä oikeassa.
Occultationia verrattiin takakannessa jossain määrin H. P. Lovecraftin tuotantoon ja tiettyjä yhtäläisyyksiä löytyykin - maailmankaikkeus on nälkäinen - mutta siinä, missä teini-ikäisenä onnistuin Lovecraftin vanhahtavan kielen ja karmeiden visioiden kanssa pelottelemaan itseni lähes järjiltä, Barronin juttujen parissa lähinnä haukotutti. Kieli oli jotenkin kömpelöä ja pahin, mitä Barron onnistui eteeni kantamaan, oli korkeintaan hieman inhottavaa, mutta juuri mikään ei ollut erityisen pelottavaa - ja pahimmillaan tarinat olivat vain kelvollista unilääkettä.
Hyvä tarkoitukseni oli nostaa esiin joku novelli, josta pidin erityisen paljon ("erityisen paljon" verrattuna muihin kirjan novelleihin) mutten oikein muista mitään yksittäistä enää: paitsi aloitustarina jonka nimi muistaakseni oli The Forest. Siinä ylivoimaisesti kauheinta - ja kiehtovinta - olivat ihmissuhteet. Yliluonnollinen sen sijaan ei tässäkään vakuuttanut.
Ps. Minä ja Amazon.comissa Occultationin arvioineet lukijat olemme jotakuinkin täysin päinvastaista mieltä kirjasta; Amazonissa Barronin kokoelma on 11 arvostelijaltaan saanut täydet viisi tähteä, joten jos olette kauhufiktioon päin kallellaan, Occultationin lukemalla tuskin menettää muuta kuin viiskyt senttiä varausmaksuun (jos asuu pääkaupunkiseudulla) ja muutaman tunnin elämästään, ja voihan siitä sattumalta vaikka tykätäkin. Jos tykkäätte, olkaa kilttejä ja tulkaa kertomaan, miksi olin väärässä.*
* Minusta olen kyllä oikeassa.
2 comments:
Hahhah, kiitos varoituksesta, en tartu tähän ensimmäiseksi vaikka putoaisi eteeni...
:D
pelkään aina, että teen kirjalle oikeasti kauheaa vääryyttä jos haukun sen, mutta jos ei putoa niin ei putoa ... ja kai sen silloin voi myös kertoa? :)
rauhoitelkaa joku huonoa omatuntoani..
Post a Comment