Jos minulta kysytte, Jonathan Stroudin Bartimaeus-trilogian ehdottomasti parasta antia oli djinni Bartimaeus - kaikki muu oli toissijaista. Bartimaeus on kerrassaan valloittava hahmo. Itserakas kuin mikä, nopea leukimaan saavutuksillaan (sekä lukijalle että kulloisellekin herralleen) ja sopivasti pelkuri. Joten kun selvisi, että The Ring of Solomon tarjoaa lisää Bartimaeusta, olin tietysti ensimmäisenä (kirjaston) jonossa.
TRoS sijoittuu virkistävästi Jerusalemiin jotakuinkin vuoteen 950 eKr. Jerusalemia hallitsee taikasormuksensa avulla Solomon, joka on kasannut ympärilleen koko kasan djinnejä ja muita henkiä hallitsevia maageja. Näistä julmimman kynsiin joutuu tietenkin urhea sankarimme Bartimaeus yhdessä arkkivihollisensa Faquarlin kanssa. Djinnit komennetaan valvomaan maanteitä, ja yhdellä Jerusalemiin vievällä tiellä Bartimaeus kohtaa Asmiran, jonka Sheban kuningatar on lähettänyt salamurhaamaan tyrannimaisen Solomonin.
Bartimaeus on yhä kirjan vahvuus, mutta se jotenkin tuo huonommat puolet selvemmin esiin. Bartimaeusta koskevat luvut ovat sekä vauhdikkaita että hauskoja, mutta ihmisistä - TRoS:issa tyypillisesti Asmirasta - kertovat luvut eivät yleensä onnistu olemaan kumpaakaan. Itse asiassa Asmira muistuttaa Bartimaeus-trilogian ihmissankari Nathanielia lähinnä täydellisen huumorintajuttomuutensa puolesta. Kirja kuitenkin käsittelee vallankäytön ja orjuuden tematiikkaa kiinnostavasti, ja Asmirakin jossain välissä hieman relaa.
Tykkään Bartimaeuksesta niin kauheasti, etten ole ihan varma, haluaisinko ikinä lukea Stroudilta mitään, missä Sivukirjaston suosikkidjinni ei fiittaa.
TRoS sijoittuu virkistävästi Jerusalemiin jotakuinkin vuoteen 950 eKr. Jerusalemia hallitsee taikasormuksensa avulla Solomon, joka on kasannut ympärilleen koko kasan djinnejä ja muita henkiä hallitsevia maageja. Näistä julmimman kynsiin joutuu tietenkin urhea sankarimme Bartimaeus yhdessä arkkivihollisensa Faquarlin kanssa. Djinnit komennetaan valvomaan maanteitä, ja yhdellä Jerusalemiin vievällä tiellä Bartimaeus kohtaa Asmiran, jonka Sheban kuningatar on lähettänyt salamurhaamaan tyrannimaisen Solomonin.
Bartimaeus on yhä kirjan vahvuus, mutta se jotenkin tuo huonommat puolet selvemmin esiin. Bartimaeusta koskevat luvut ovat sekä vauhdikkaita että hauskoja, mutta ihmisistä - TRoS:issa tyypillisesti Asmirasta - kertovat luvut eivät yleensä onnistu olemaan kumpaakaan. Itse asiassa Asmira muistuttaa Bartimaeus-trilogian ihmissankari Nathanielia lähinnä täydellisen huumorintajuttomuutensa puolesta. Kirja kuitenkin käsittelee vallankäytön ja orjuuden tematiikkaa kiinnostavasti, ja Asmirakin jossain välissä hieman relaa.
Tykkään Bartimaeuksesta niin kauheasti, etten ole ihan varma, haluaisinko ikinä lukea Stroudilta mitään, missä Sivukirjaston suosikkidjinni ei fiittaa.
2 comments:
Hienoa löytää Bartimeus luettuna sinunkin blogissa! Luin The Ring of Solomonin myös viime syksynä ja ihmettelin miten vähän se on saanut huomiota ilmestymisensä jälkeen. Varsinkaan Suomessa, kun ilmeisesti käännöstä ei ole luvassa (kysyin Tammelta, mutta eivät vastanneet).
Bartimeus on yksi mainioimmista hahmoista olemassaan, ihanan itseriittoinen. Ajattelin kyllä kokeilla Stroudilta muutakin, kunhan ehdin (sitten kun olen eläkkeellä).
itseriittoinen! sitä sanaa hain. kiitos.
joo, olen itsekin harkinnut joskus testaavani jotain muuta Stroudilta, mutta tämän jälkeen en olekaan siitä ihan niin varma. toisaalta, olisi ehkä reilua antaa mahdollisuus? ...viimeistään tosiaan eläkkeellä :D
Post a Comment