Haa, Sivukirjasto oli päässyt eilen Aamulehteen arvovaltaisessa seurassa. En edes yritä teeskennellä, etteikö olisi kiva tulla huomatuksi - etenkin kun en oikein ikinä ole osannut kuvitella, että lukemani kirjat yhdistettynä höpinöihini olisivat kiinnostavia yli kahdeksan ihmisen näkökulmasta.
Pudotus todellisuuteen ei ollut niinkään julma kuin pitkäpiimäinen, ja sen nimi oli Veteran, jota vielä eilenkin tahkosin läpi. Veteranin on maailmalle tuottanut esikoiskirjailija Gavin Smith, joka toivoakseni ei lue suomea ja täten lannistu. Lukukokemukseni oli tällä kertaa nimittäin niin vaikeasti arvioitava, etten ollenkaan uskalla väittää Veterania huonoksi kirjaksi - mutta minun kirjani se ei missään nimessä ollut.
Veteranin päähenkilö Jakob on sotaveteraani, mies, joka on viettänyt elämänsä taistellen muukalaisia vastaan - heitä, jota kirjassa nimitetään hieman rasittavasti Niiksi. Ne tuhoavat ihmisiä missä heitä kohtaavatkin, eikä neuvotteluyhteyttä ole saatu avattua. Mutta sitten sodan traumoista toipuva Jakob komennetaan takaisin palvelukseen etsimään ja tuhoamaan Niiden edustaja, joka on päässyt maapallolle. Ja - yllätys, yllätys, käy ilmi, että Se* onkin ehkä lähettiläs rauhan asialla.
Kirjassa oli hyvätkin puolensa. Lopun pohdinta vapaudesta, vallasta ja vastuusta oli oikeasti ihan mallikelpoista ja sitä olisi mielellään lukenut enemmänkin. Miljöökin oli parhaimmillaan huikea. Ongelmia kuitenkin piisasi: juoni ei ollut pääpiirteissään lainkaan yllättävä, teksti oli aika raskasta, dialogi toimi paikoin hyvin, paikoin junnasi paikallaan kuin Pendolino talvella tai kesällä ja ... sitten olivat ne toimintakohtaukset. Minä en jaksa äksöniä edes leffoissa, joten arvaatte ehkä, että vielä vähemmän jaksan sitä kirjoissa, joissa jokainen isku ja loikka kuvataan sanallisesti ja pitkähkösti. Kyseessä saattaa olla geenivirhe, mutta miten asia, jonka pitäisi olla se koukuttava ja vauhdikas juttu voikin usein olla niin äärettömän tylsää?
Harkitsin, kiitos aiemmin mainitsemani lopun, joka nosti kirjan hieman ääliömäisten kaksinkamppailujen yläpuolelle, antavani tälle kolme tähteä - mutta en sitten lopulta kuitenkaan kyennyt, sillä harvoin olen (laskentatoimen kurssista selvittyäni) törmännyt yhtä takuuvarmasti unilääkkeenä toimivaan tekstiin.
Caveat: jos diggaa kunnon actionista, ja jos kokee Veteranin tekstin helpommin lähestyttäväksi kuin minä sen koin, kirjasta voi saada irti varmasti vaikka mitä.
* Ymmärrättekö nyt, mitä tarkoitan rasittavalla? Hyvä. Kuvitelkaa 400 sivua samaa.
Pudotus todellisuuteen ei ollut niinkään julma kuin pitkäpiimäinen, ja sen nimi oli Veteran, jota vielä eilenkin tahkosin läpi. Veteranin on maailmalle tuottanut esikoiskirjailija Gavin Smith, joka toivoakseni ei lue suomea ja täten lannistu. Lukukokemukseni oli tällä kertaa nimittäin niin vaikeasti arvioitava, etten ollenkaan uskalla väittää Veterania huonoksi kirjaksi - mutta minun kirjani se ei missään nimessä ollut.
Veteranin päähenkilö Jakob on sotaveteraani, mies, joka on viettänyt elämänsä taistellen muukalaisia vastaan - heitä, jota kirjassa nimitetään hieman rasittavasti Niiksi. Ne tuhoavat ihmisiä missä heitä kohtaavatkin, eikä neuvotteluyhteyttä ole saatu avattua. Mutta sitten sodan traumoista toipuva Jakob komennetaan takaisin palvelukseen etsimään ja tuhoamaan Niiden edustaja, joka on päässyt maapallolle. Ja - yllätys, yllätys, käy ilmi, että Se* onkin ehkä lähettiläs rauhan asialla.
Kirjassa oli hyvätkin puolensa. Lopun pohdinta vapaudesta, vallasta ja vastuusta oli oikeasti ihan mallikelpoista ja sitä olisi mielellään lukenut enemmänkin. Miljöökin oli parhaimmillaan huikea. Ongelmia kuitenkin piisasi: juoni ei ollut pääpiirteissään lainkaan yllättävä, teksti oli aika raskasta, dialogi toimi paikoin hyvin, paikoin junnasi paikallaan kuin Pendolino talvella tai kesällä ja ... sitten olivat ne toimintakohtaukset. Minä en jaksa äksöniä edes leffoissa, joten arvaatte ehkä, että vielä vähemmän jaksan sitä kirjoissa, joissa jokainen isku ja loikka kuvataan sanallisesti ja pitkähkösti. Kyseessä saattaa olla geenivirhe, mutta miten asia, jonka pitäisi olla se koukuttava ja vauhdikas juttu voikin usein olla niin äärettömän tylsää?
Harkitsin, kiitos aiemmin mainitsemani lopun, joka nosti kirjan hieman ääliömäisten kaksinkamppailujen yläpuolelle, antavani tälle kolme tähteä - mutta en sitten lopulta kuitenkaan kyennyt, sillä harvoin olen (laskentatoimen kurssista selvittyäni) törmännyt yhtä takuuvarmasti unilääkkeenä toimivaan tekstiin.
Caveat: jos diggaa kunnon actionista, ja jos kokee Veteranin tekstin helpommin lähestyttäväksi kuin minä sen koin, kirjasta voi saada irti varmasti vaikka mitä.
* Ymmärrättekö nyt, mitä tarkoitan rasittavalla? Hyvä. Kuvitelkaa 400 sivua samaa.
No comments:
Post a Comment